Vakuutukset ja kuljettajan vastuu
Lähtökohtana vastuunjaossa on se, että jokainen kuljettaja vastaa omasta turvallisuudestaan. Kilpailu- ja tekniikkasäännöissä lähtökohtana on turvallisuus ja herrasmiesmäisyys. Kyseisillä periaatteilla pyritään minimoimaan radalla tapahtuvia henkilö- ja kalustovahinkoja.
Kilpailutoiminnassa ei kuitenkaan loputtomiin voida välttyä vahingoilta. BRCF ei vastaa kuljettajille tai muillekaan tahoille kilpailuissa tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa tapahtuneista vahingoista. Jokainen kilpailija osallistuu kilpailuihin omalla vastuullaan.
LIIKENNEVAKUUTUS
BRCF edellyttää kaikilta kilpailijoilta, että kilpailussa käytettävässä ajoneuvossa on liikennevakuutus voimassa!
Liikennevakuutuskeskukselta sekä Liikennevahinkolautakunnalta saadun kannanoton mukaan liikennevakuutus tulee olla voimassa sen tyyppisissä autokilpailuissa, joita BRCF järjestää. Ahvenistolla ei täyty liikennevakuutuslain edellyttämä eristämisvaatimus, jolloin liikennevakuutus on pakollinen ja se on voimassa. Näin ollen tämän hetkisen liikennevakuutuslain tulkinnan perusteella BRCF:n kilpailuissa tapahtuneet henkilövahingot korvataan liikennevakuutuksesta.
Koska korvausasia on viime kädessä kuljettajan ja vakuutusyhtiön välinen asia, ei BRCF voi taata liikennevakuutuksen kattavuutta mahdollisissa henkilö- tai esinevahingoissa.
VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS
Peltiä saa kaupasta halvalla, mutta henkilövahingoissa sairaalakulut voivat nousta korkeaksi. Tärkeintä on se, että henkilövahinkojen osalta vakuutukset ovat kunnossa. Jos haluat varmistua henkilövahinkojen korvaamisesta, niin voit ottaa vaikka IF Vakuutusyhtiöstä henkilövakuutuksen laajennetulla turvalla, joka kattaa moottoriurheilun.Hinta kilpailukaudelta (kesä-elokuu) on noin 100 euroa (2011). Korvauskatto on 40.000 euroa (huom. AKK:n vakuutuksessa noin 8000 euroa).
AKK:n LISENSSI
BRCF on AKK:n jäsenseura. AKK:n lisenssi on voimassa BRCF:n kisoissa. Jokainen lisenssinhaltija vastaa itse lisenssinsä voimassa olosta osallistuessaan BRCF:n kisoihin.
TURVALLISUUS JA KILPAILUNJOHTO
BRCF:n järjestää kilpailuihin ostopalveluna kilpailujohdon ja lippumiehet (esim. Ratatuomarit ry). Lisäksi kilpailuissa päivystää pelastuslaitoksen yksikkö.