Yhdistyksen esittely

Miksi tätä sarjaa tarvitaan?

Tämä hanke on virinnyt ko. merkin harrastajien piirissä rataharjoittelun lomassa. Radalla ajoon mieltynyt haluaa ennemmin tai myöhemmin myös koettaa kilpailemista. Jokainen isoksi kasvanut, joka kilvanajon huumaa koettuaan huomaa, ettei kasvanutkaan aikuiseksi, jää mitä todennäköisimmin kiinni innostuksen ja jännityksen adrenaliinikoukkuun.

Tarve on ilmeinen, harrastamista omalla kukkarolla samanhenkisten kanssa. Kilpailua ilman kohtuutonta riskiä kalustovaurioista. Niiden tulisi rajoittua omiin virheisiin, joita väistämättä tulee, kysymyshän on kuitenkin kilvanajosta.

BMW Racing Club Finland ry:n (BRCF) järjestämien autokilpailujen tarkoituksena on tarjota jäsenistölle mahdollisuus kilpailla toisiaan vastaan turvallisesti ja herrasmiesmäisesti.

Kuljettajien turvallisuus on yhdistyksen ja kilpailutoiminnan suunnittelua ja toteutusta ohjaava tekijä. Tarkoituksena on luoda turvalliset olosuhteet kilpailuille.

Herrasmiesmäisyydellä pyritään osaltaan turvaamaan kilpailijoiden, mutta myös kilpailijoiden kaluston säilyminen vahingoittumattomana.

Herrasmiesmäisyys tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan kilpailija ottaa huomioon kanssakilpailijan (ja hänen ajoneuvonsa) enemmän kuin tavanomaisessa kansallisessa autokilpailussa. Yhdistyksen järjestämissä kilpailuissa on kyse harrastetapahtumasta, jossa pääpaino on hauskanpidossa, yhdessäolossa sekä kunnioituksessa toisia kilpailijoita ja heidän kalustoaan kohtaan. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ohitukset suoritetaan kaikissa olosuhteissa niin, että niiden seurauksena ei aiheudu ohittajan tai ohitettavan toiminnan seurauksena fyysistä kontaktia tai vaaratilannetta. Tarkoituksena on siten nauttia kilvanajosta turvallisesti ja järjestäytyneesti.
 
BRCF pyrkii laatimaan kilpailu- ja tekniset säännöt mahdollisimman lähelle Ruotsin BMW Clubin ratasarjan sääntöjä, jotta kilpailijat voisivat – puolin ja toisin – osallistua kummankin clubin kilpailuihin ilman merkittäviä teknisiä muutoksia.
 

MIksi BMW?

BMW merkkinä jo autourheiluhistoriansakin kautta, tarjoaa oivalliset lähtökohdat nautittavaan rata-ajoon. Merkin soveltuva malli- ja ikävalikoima tarjoaa erilaisille kukkaro- ja taitoyhdistelmille mitä parhaimmat mahdollisuudet kilpailukykyisen kaluston rakentamiseen kohtuukustannuksilla. Lisäksi BMW:n varaosien helppo ja laaja saatavuus vanhoihinkin versioihin, tekniikkaosien pitkät elinkaaret ja vaihtokelpoisuus tekevät merkin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.
Ja tietysti sokerina pohjalla - Ajamisen ilo!

Miten eroaa muista?

Tekniikkasääntöjenkohdalla erot tyypillisiin vertailukohtiin kuten Endurance, X-treme ja Roadsport, muodostuvat lähinnä tekijöistä, joilla taataan yhteensopivuus ruotsalaisen BMW Sport Club:n toteuttaman sarjan kanssa. SM-Rata tyyppisten sarjoihin verratuna merkittävin ero on kustannuksissa, BRCF järjestää tapahtumat kuljettajalähtöisesti ja harrastepohjalta, BRCF on yhdistys- eikä yritystoimintaa.

Ensinmainittujen sarjojen osalta voidaan todeta että erot ovat helposti huomioitavissa ja auton siirto sarjasta toiseen on varsin yksinkertainen toimenpide. Tärkein ero on ja tulee olemaan tapahtumien henki, herrasmiesmäisyys.